Kansainvälisesti laajentuvat yritykset päätyvät kasvukiitonsa keskellä helposti käyttämään taloushallintonsa järjestämisessä useita paikallisesti toimivia tilitoimistoja. Tällä aluksi nopealta ja helpolta tuntuvalla toimintamallilla on kuitenkin kääntöpuolensa: kommunikaatio-ongelmat, prosessien eritahtisuus sekä hidas ja vaihtelevalaatuinen raportointi tekevät kansainvälistymisen jatkuessa taloushallinnosta usein kankeaa ja resursseja kuluttavaa. Luotettavan tilitoimiston etsiminen ja paikallisen yrityslainsäädännön ja määräysten selvittäminen voivat myös tehdä uusille markkinoille siirtymisestä monimutkaisen ja pitkän prosessin.

Staria ONE STOP® -konsepti on suunniteltu varta vasten kansainvälisesti toimiville kasvuyrityksille. Palvelukonsepti tarjoaa uuden ja helpon tavan hoitaa tytäryhtiöitä ympäri maailmaa – yhden palvelukumppanin ja yhden asiakaskohtaisen tiimin kautta. Kokonaiskuva yrityksen taloudellisesta tilanteesta syntyy yhdellä alustalla täysin läpinäkyvästi ja reaaliaikaisesti, ja asiakaskohtainen pohjoismainen tiimisi käsittelee kaikki päivittäiset talouden ja henkilöstön hallintaan liittyvät asiat. Näin tarpeettomista rutiineista vapautettu talousjohto voi keskittää huomionsa analysointiin, suunnitteluun ja ennusteiden tekemiseen kertyneen luotettavan datan pohjalta.

Kansainvälisen konseptin voi yhdistää saumattomasti myös muihin yrityksen kasvua helpottaviin ratkaisuihimme, erityisesti NetSuite-liiketoiminta-alustaan. Moni asiakkaistamme onkin päätynyt koko konsernin kattavaan taloushallinnon kokonaisratkaisuun. Tässä kolmen vahvassa kasvunosteessa olevan yrityksen kokemuksia.

Staria One Stop -konsepti tarjosi kansainvälistyvälle Relexille ketterän taloushallintoratkaisun

Relex: joustava kumppanuus on kasvufirmalle A ja O

Toimitusketjun hallintaan erikoistunut ohjelmistoyhtiö Relex Solutions kasvoi vuonna 2016 Pohjoismaiden markkinajohtajaksi ruuan toimitusketjun suunnittelussa ja optimoinnissa. Vuonna 2018 Relexin myynti oli jo 40 miljoonaa euroa, ja se on kasvanut tasaisesti 50 prosentin vuosivauhtia. Hiljattain teknologia-alan sijoitusjättiläinen TCV teki Relexin vähemmistöomistukseen Suomen oloissa poikkeuksellisen suuren 175 mijoonan euron sijoituksen, koska näkee Relexissä potentiaalia nousta alansa globaaliksi markkinajohtajaksi.

Relex on Staria ONE STOP -palvelukonseptin asiakas. Sen kansainvälisillä markkinoilla toimivista tytäryhtiöistä jo viiden (Suomi, Norja, Ruotsi, Saksa ja Ranska) taloushallinto hoidetaan Starialla. NetSuite toimii kansainvälisenä alustana yrityksen taloushallinnolle ja palkanlaskennalle.

”Kasvufirmalle kumppanuuden joustavuus on ensisijaisen tärkeää. Kun Relexillä tapahtuu muutoksia, Staria pystyy reagoimaan niihin nopeasti ja hoitamaan asiat kuntoon. Työläätkin prosessit ja projektit on aina hoidettu kuntoon proaktiivisella asenteella huomattuja kehityksen kohteita työstämällä. Staria on ollut kumppani, joka on saanut todellisia muutoksia aikaan silloin, kun niitä on tarvittu,” toteaa CFO Johan Haataja.

Siirry Relexin asiakastarinaan >>

Staria One Stop -konsepti Woltin kansainvälistymisen tukena

Wolt: paikalliset kumppanit uusissa maissa nopeasti mukaan

Wolt on lyhyessä ajassa noussut paikallisesti toimintansa aloittaneesta ravintolaruoan tilaus- ja kuljetuspalvelusta kansainväliseksi teknologiayritykseksi ja yhdeksi suomalaisen alustatalouden lippulaivoista. Tällä hetkellä Wolt-palvelun piirissä on jo yli 5000 ravintolaa. Wolt on laajentanut toimintaansa tiiviissä tahdissa ulkomaille, liiketoimintaa on jo yli 20 maassa.

Woltin maantieteelliseen laajentumiseen haluttiin mukaan kumppani, joka toisaalta ymmärtää suomalaisen asiakkaan vaatimukset, mutta pystyy myös järjestämään uusiin maihin paikallista apua tilinpäätösten, palkkahallinnon ja veroasioiden hoitamisessa. Ja kaikki tämä niin, että kirjanpito ja muut taloushallinnon juoksevat asiat hoituvat yhden, Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin tarpeisiin sovitetun kontaktipisteen ja palvelutiimin kautta.

Staria on saanut erityisesti tunnustusta nopeasta toiminnasta paikallisten kumppanien hankkimisessa. Myös vakuuttavat asiakasreferenssit useista kansainvälistyvistä kasvuyhtiöistä auttoivat Woltin päätymään NetSuite-alustaan ja Starian kansainvälisiin talouspalveluihin.

Siirry Woltin asiakastarinaan >>

GEF logo

GreenEnergy Finland: järjestelmien keskittäminen parantaa prosesseja

GreenEnergy Finland Oy kehittää aurinkosähkön käytön, ohjauksen ja varastoinnin ratkaisuja ja toimittaa ne yhdessä kumppaniverkostonsa kanssa yksityis- ja yritysasiakkaille – omakotitaloista aina Finlandia-taloon, Aalto-yliopistoon ja Helenin Suvilahden voimalaan. Voimakkaasti viime vuodet kasvaneen yhtiön kehitystyön kirkkain helmi GEF Vision on älykkäänä mobiilisovelluksena tai aulanäyttönä toimiva ohjausjärjestelmä, jolla asiakas voi seurata omaa aurinkosähkön tuotantoaan ja ohjata sen kulutusta.

GreenEnergy Finland on ollut jo joitakin vuosia Staria ONE STOP -asiakas. Aiemmat erilliset järjestelmät yhdistettiin yhden pilvipohjaisen NetSuite-järjestelmän alle, ja talous- ja palkkapalvelut keskitettiin yhdelle kumppanille, nimetyn yhteyshenkilön ja tiimin hoitoon.

Projektikontrolleri Sanna Vainikainen kiittelee ratkaisua: ”Keskittäminen on mielestäni ylipäätään kannattava ratkaisu, ja meillä se on toiminut todella hyvin. Etenkin prosessimielessä siitä on ollut helpotusta, kun on pystytty karsimaan päällekkäisiä työvaiheita. Meille palvelut ovat tuoneet kaikkiaan suunnattomasti hyötyä, kun taloushallinnossa on hyvin määritellyt prosessit ja tieto löytyy yhdestä paikasta.”

Siirry GreenEnergy Finlandin asiakastarinaan >>

Staria ONE STOP® pähkinänkuoressa

  1. Helppo tapa hoitaa tytäryhtiöiden taloushallinto ympäri maailmaa yhden palvelukumppanin ja yhden asiakaskohtaisen tiimin avulla.
  2. Kokonaiskuva yrityksen taloudellisesta tilanteesta yhdellä alustalla täysin läpinäkyvästi ja reaaliaikaisesti
  3. Asiakaskohtainen pohjoismainen tiimi käsittelee kaikki päivittäiset talouden ja henkilöstön hallintaan liittyvät asiat.

Webinaaritallenne: Kansainväliset talouspalvelut ja kasvua tukevat teknologiat

New call-to-action

Investoiminen oikeisiin ratkaisuihin ja palveluihin juuri oikeaan aikaan helpottaa liiketoiminnan kasvua ja tekee kansainvälistymisestä kustannustehokkaampaa. Lataa webinaaritallenne, jossa asiantuntijamme Terhi Kilpeläinen käy aihetta läpi yhdessä asiakkaamme Digital Workforcen talousjohtajan Heini Kautosen kanssa.

Lue lisää