Bonalive

Bonalive Biomaterials - Luut kuntoon NetSuiten luotsaamana

Bonalive Biomaterials Oy on johtava implantoitavien luunkorvikkeiden valmistaja. Yritys tarjoaa luotettavia ja innovatiivisia biomateriaalituotteita kroonisesti infektoituneen luun hoitoon Euroopassa, Aasian-Tyynenmeren alueella, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa jälleenmyyjäverkon sekä suoramyynnin kautta. Liiketoiminnan perustana olevan bioaktiivisen lasin kliinisen käytön tukena on 20 vuoden tutkimushistoria ja  monia kymmeniä vertaisarvioituja artikkeleita.

Bonalive perustettiin Turussa vuonna 2009 kilpailluille luunkorvikkeiden markkinoille. Bioaktiivisen lasin kohdalla kilpailijoita on kuitenkin melko vähän, etupäässä Pohjois-Amerikassa, ja Bonalive onkin kohonnut sillä alueella johtavaan asemaan kymmenen toimintavuotensa aikana. Myynnistä noin 90 % suuntautuu Suomen ulkopuolelle. Kaikki tuotanto tehdään Turussa, ja yritys on sertifioitu ISO 13485:2016 mukaisesti.

NetSuite tueksi tytäryhtiöiden lisääntyessä

Projektipäällikkö, Production Director, Heidi Rantala kertaa lähtökohtia, miksi Bonalive päätyi NetSuite-alustan hankintaan liiketoimintansa johtamisen tueksi:

”Olemme kasvaneet nyt kaikki toimintavuotemme  kovaa tahtia. Manuaalinen tekeminen taloushallinnossa ja liiketoiminnan ohjaamisessa on tämän takia muuttunut yhä haasteellisemmaksi. Meillä oli käytössä ERP-pohjainen varastonhallinta, varastonseuranta ja laskutus, mutta esimerkiksi CRM-ohjelmaa ei ole ollut käytössä.”

Liiketoiminta-alustan valinnassa merkitsikin paljon CRM-ominaisuuksien saaminen mukaan saumattomana osana kokonaisuutta. Lisäksi tärkeitä tekijöitä olivat tuotannonsuunnittelun työkalu sekä mahdollisuus liittää tytäryhtiöt samaan järjestelmään. Bonalivelle on tärkeää saada kaikki tytäryhtiöt mukaan samaan järjestelmään, josta löytyy taloushallinnossa tarvittava sisältö ilman turhaa manuaalista työtä.

”Aiemmin meidän on täytynyt tehdä mm. laskujen täsmäytykset käsin. Aikaa on kulunut aivan liikaa tiedon kopioimiseen taulukosta toiseen. Meille on kertynyt paljon dataa, mutta emme ole saaneet tähän mennessä analysoiduksi ja hyödynnetyksi tietoa tarpeeksi hyvin. Siksi on ollut hankala luoda esimerkiksi KPI-mittaristoa.”

Staria - vakaa ja osaava kumppani

Miksi sitten Bonalive päätyi juuri NetSuiten ja Starian valintaan?

”Muut ERP-ratkaisut olivat mielestämme joko liian isoja sopiakseen meidän tarpeisiimme tai liian kevyitä, jolloin niissä ei ollut riittävästi räätälöintimahdollisuuksia”, Rantala vertailee. ”NetSuite tuntui meille parhaalta ratkaisulta. Myös Oraclen panostus NetSuiteen painoi vaakakupissa: voimme luottaa siihen, että järjestelmää kehitetään ja siihen tulee jatkossa uusia ominaisuuksia.”

Bonalive kilpailutti useampaa NetSuiten tarjoajaa, joista Staria valikoitui lopulliseksi implementointikumppaniksi. ”Henkilökemia Starian avainihmisten kanssa oli hyvin tärkeä tekijä valinnassa, samoin heidän tietotaitonsa ja kokemuksensa. Starian oma kasvu vakuutti myös meidät: yritys on tarpeeksi suuri ja vakaa yhteistyökumppani, jottei tarvitse pelätä, että resurssit loppuvat kesken tai että firma on konkurssissa kesken projektin”, Rantala kuvailee. ”Mukavana lisänä Starialla on toimisto Turussa, joten on helppo tavata ihmisiä myös kasvokkain.”

Lisää läpinäkyvyyttä, vähemmän manuaalista työtä ja CRM kuntoon

Bonalive ei ole päässyt vielä kokeilemaan NetSuiten toimivuutta käytännössä. Vaatimusmäärittely tehtiin viime marraskuussa ja käyttöönotto on aikataulutettu juhannuksen korville. Odotukset NetSuiten käytöstä koituvia hyötyjä kohtaan ovat kuitenkin jo korkealla.

”Varsinkin CRM-puolella meillä on paljon odotuksia: manuaalisen työn vähentäminen on tietysti ilmeinen, mutta arvostamme myös datan läpinäkyvyyttä kaikille sitä tarvitseville. Lähes jokainen noin 40:stä työntekijästämme tulee käyttämään NetSuitea jossain muodossa, ja uskomme että myös asiakastyytyväisyys kohoaa sen myötä uudelle tasolle”, Rantala kertoo.

Ensimmäisenä tavoitteena käyttöönotossa on saada rutiinit jatkumaan sekä tehdä vuoden 2020 budjetointi ja tilinpäätös NetSuiten avulla. ”Kaikkia ominaisuuksia ei oteta käyttöön heti implementointivaiheessa, vaan säästämme jotain myöhempiin vaiheisiin. Jatkossa jalkautamme NetSuiten myös uusiin kansainvälisiin toimipisteisiin, ja yhden tai kahden tilinpäätöksen jälkeen näemme sitten, miten alusta toimii siinä tilanteessa”, Rantala valottaa jatkosuunnitelmia.

Starian kokemusten mukaan usein jopa 60-70 % talousjohdon ajasta kuluu lukujen oikeellisuuden varmistamiseen manuaalisesti. ”Ehdottomasti uskomme, että manuaalinen työ vähenee tulevaisuudessa, ja asiakaspalvelun taso myös nousee, kun lukujen oikeellisuuteen voi NetSuiten ansiosta luottaa”, Rantala toteaa lopuksi.

Bonalive logo

Perustettu 
2009, Turku

Toimiala 
Biomateriaalituotteet

Tuotteet
Implantoitavat luunkorvikkeet

Yhteistyö Starian kanssa:
NetSuite liiketoiminta-alusta

Kotisivut
www.bonalive.com

Yrityksen ERP-strategian onnistunut toteuttaminen vaatii erilaisiin järjestelmiin tutustumista ja oikean valinnan tekemistä.

Opas: Mikä on NetSuite? #1 Pilvi-ERP

NetSuite on vuosien ajan ollut suosituin ja luotettavin pilvi-ERP -järjestelmä. Tämä opas kuvaa NetSuiten ominaisuuksia ja antaa lisätietoa seuraavista:

  • Miksi NetSuite?
  • NetSuite mukautuu kaikille toimialoille ja erikokoisten yritysten tarpeisiin
  • NetSuiten tarjoamat ominaisuudet ja toiminnallisuudet
  • Asiakaskokemuksia

Lue lisää ja lataa opas.

Lue lisää NetSuite-asiakastarinoita

Haluaisimme kuulla sinusta!

Onko sinulla kysyttävää talouspalveluista tai ratkaisuistamme, vai haluaisitko kenties varata ilmaisen demon? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Ota yhteyttä paikallisiin myyntitiimeihimme tai täytä lomake ja jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä.