Firstbeat

Firstbeat kehittää hyvinvointia NetSuiten avulla

Firstbeat Technologies Oy on vuonna 2002 perustettu kansainvälinen hyvinvoinnin ja huippu-urheilun parissa toimiva yritys, jonka monitieteiseen tutkimukseen perustuva sykeanalyysi sekä digitaaliset palvelut tuottavat henkilökohtaista tietoa stressistä, palautumisesta, unesta ja liikunnan vaikutuksista. Sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovat saaneet uusia oivalluksia stressistä ja palautumisesta Firstbeatin hyvinvointipalveluiden avulla.

Muutama vuosi sitten lanseeratulla Firstbeat Life -palvelulla on jo useita satoja palveluntarjoajakumppaneita globaalisti ja Firstbeat Sports -palvelu on kymmenien tuhansien huippu-urheilijoiden tukena niin Valioliigassa, NHL:ssä, NBA:ssa kuin lukuisissa maajoukkueissakin. Aiemmin yritykseen kuulunut kuluttajaliiketoiminta tarjosi analytiikkaa äly- ja urheilukellovalmistajille ja näin miljoonat kuluttajat ovat saaneet oivalluksia oman suorituskyvyn ja hyvinvoinnin parantamiseen Firstbeatin avulla. Firstbeatin hyvinvointi- ja urheiluliiketoiminnoilla on tänä päivänä asiakkaita yli 70 maassa.

Haussa kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta kasvustrategian tueksi

Vuonna 2019 Firstbeat tähtäsi liiketoiminnan kasvuun niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kasvun edellytyksiä oli taustoitettu hyvin ja silloiset prosessit ja järjestelmät oli todettu puutteellisiksi. Mm. raportointiprosessi nojasi erillisiin eri maiden paikallisiin kirjanpitojärjestelmiin ja palveluntarjoajiin. Tästä johtuva epäjohdonmukainen raportointi ja lukujen manuaalinen konsolidointi koettiin liian riskialttiina.

Kasvustrategian tueksi Firstbeat etsi kumppania ja liiketoiminta-alustaa, jotka yhdessä mahdollistaisivat yhdenmukaisemmat, tehokkaammat ja skaalautuvammat prosessit kaikkiin maihin. Kasvuvauhdissa kontrollia haluttiin parantaa reaaliaikaisella näkyvyydellä operatiiviseen tilanteeseen ja talouden lukuihin.

”Totesimme, etteivät hajautetut maakohtaiset järjestelmämme ja Excel-pohjainen varastonhallinta tukeneet globaalin kasvun vaihetta ja toiminnan skaalautumista. Kokonaisvaltainen toiminnanohjausjärjestelmä koettiin kasvun edellytyksenä”, kertoo Firstbeatin CFO Tuulia Kärki.

Uuden kokonaisvaltaisen liiketoiminta-alustan ja kumppanivalinnan tavoitteena oli myös vähentää raportoinnin ja operatiivisen työn manuaalisia vaiheita, jotta kiivaassa kasvussa rajalliset resurssit pystyttäisiin allokoimaan järkevämmin. Firstbeat päätyi valitsemaan uudeksi alustaksi NetSuiten.

”Uuden toiminnanohjausjärjestelmän myötä pystyimme vapauttamaan merkittävästi resursseja rutiininomaisesta manuaalityöstä asiakaspalveluun ja liiketoiminnan kehitystehtäviin sekä hyödyntämään ulkoisia kumppaneita mm. logistisissa toiminnoissa”, Kärki sanoo.

NetSuite ja Starian palvelut tukemaan liiketoiminnan kasvua

Firstbeat kilpailutti useita NetSuite-tarjoajia, joista Staria valikoitui kumppaniksi. Staria kykeni toteuttaman myös laajan talouden prosessien uudistamisen kansainvälisten talouspalveluiden palvelukeskuksellaan. Tämä mahdollisti Firstbeatin oman hallinnon keventämisen ja keskittymisen kuukausirutiinien sijasta liiketoiminnan tukemiseen.

”Staria valikoitui kumppaniksemme, sillä toivoimme synergioiden vuoksi ERP-toimitusprojektia ja taloushallintopalveluita saman katon alta. Starian vahvuutena oli kyvykkyys tarjota taloushallintopalvelut koko konsernille kattaen myös ulkomaiset tytäryhtiöt. Toiminnanohjausjärjestelmän implementointi sujui yllättävänkin nopeasti ja sujuvasti. Olemme olleet tyytyväisiä osaaviin konsultteihin, joiden kanssa järjestelmää ja toiminnallisuuksia kehitetään Firstbeatin muuttuvien tarpeiden myötä edelleen”, Kärki toteaa.

NetSuiten lisäksi Firstbeat oli kiinnostunut myös Starian SuiteApp-ratkaisuista ja muista oheisjärjestelmistä, jotka tukivat kokonaisvaltaista järjestelmäpäivitystä. SuiteApp-ratkaisuista yritys valitsi FlowAP:n, joka on NetSuiteen sisäänrakennettu ostolaskuratkaisu. Muista oheisjärjestelmistä Firstbeat hyödyntää myös Staria Bankingia maksuliikenteen automatisoimiseen.

”FlowAP:n myötä ostolaskujen hyväksyntäkierto on automaattisesti hyväksyntämatriisimme mukainen ja järjestelmään tallentuu vaadittu hyväksyntäketjun audit trail. Olemme olleet ratkaisuun tyytyväisiä,” Kärki päättää.

Firstbeat logo

Perustettu
2002

Toimiala
Hyvinvointi -ja liikuntapalvelut

Palveluratkaisut
NetSuite ERP, kansainväliset talouspalvelut, FlowAP-SuiteApp ja Staria Banking

Kotisivu
https://www.firstbeat.com/fi/

Lue lisää NetSuite-asiakastarinoita

Haluaisimme kuulla sinusta!

Onko sinulla kysyttävää talouspalveluista tai ratkaisuistamme, vai haluaisitko kenties varata ilmaisen demon? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Ota yhteyttä paikallisiin myyntitiimeihimme tai täytä lomake ja jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä.