Leppäkosken sähkö

Leppäkosken sähkö - 100 vuotta kestäviä energia- ja palveluratkaisuja

Leppäkosken Sähkö -konserni on paikallinen, monipuolinen ja kilpailukykyinen Pirkanmaalla toimiva energia-alan huippuosaaja. Konsernin päätuotteita ovat sähkö, kau¬kolämpö ja maakaasu. Asiakkaita konsernilla on yli 30 000 ja konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 51 miljoonaa euroa. Leppäkosken Sähkö konserniin kuuluu emoyhtiö Leppäkosken Sähkö Oy ja tytäryhtiöt Leppäkosken Energia Oy, Leppäkosken Lämpö Oy, Ulvilan Lämpö Oy ja Grid.vc Oy. Lisäksi konsernilla on osakkuuksia muissa energia-alan yhtiöissä. Leppäkosken Sähkön toimipisteet ja tuotantoyksiköt sijaitsevat Ikaalisissa, Ylöjärvellä, Parkanossa, Nokialla, Helsingissä, Iissä ja Ulvilassa.

Leppäkosken sähkön kestävistä energia- ja palveluratkaisuista on saatu nauttia tänä vuonna jo tasan sadan vuoden ajan. Vuonna 1919 perustettu yritys tarjoaa kestäviä energiaratkaisuja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Yritys listaa yhdeksi arvokseen luonnonläheisyyden, joka näkyy esimerkiksi juhlavuoden kunniaksi tehdyssä huomattavassa lahjoituksessa luonnonvaraisen taimenen suojeluun.

Luotettavaa palvelua yritykselle nimetyn palkanlaskijan toimesta

Yhteistyö Starian ja Leppäkosken sähkön välillä alkoi jo vuonna 2011 yrityksen ulkoistettua palkanlaskentansa Starialle. Leppäkosken sähköllä on Starialta oma nimetty palkanlaskija, joka hoitaa yhteensä yli seitsemänkymmenen työntekijän palkat. Palkanlaskennan lisäksi Staria on toimittanut Leppäkosken Sähkölle matkalaskujärjestelmän. Palkka-aineistot lähetetään Starian nimetylle yhteyshenkilölle, jonka kautta raportointi ja itse palkanmaksu hoituu. ”Ajankäytössä on selkeä ero, sillä rutiininomaisiin työtehtäviin ei mene enää niin paljon aikaa. Myös stressiä on vähemmän, sillä luotan siihen, että asiat hoituvat niin kuin pitääkin, eikä tarvitse huolehtia erilaisista raporteista. Tällä on suuri vaikutus työssä jaksamiseen”, huomauttaa Tiina Mononen, johdon assistentti ja henkilöstö- ja viestintäpäällikkö.

Yhteistyökumppania valitessaan Leppäkosken Sähkö harkitsi muitakin toimittajia, mutta Starian kokonaisuus vaikutti palvelevan yrityksen tarpeita parhaiten. Mononen mainitsee yhdeksi palvelun parhaimmista puolista yritykselle nimetyn palkanlaskijan, joka tuntee yrityksen toimintatavat ja jonka kautta kaikki kommunikointi tapahtuu. ”Luottamus on kumppanuussuhteissa todella tärkeää ja tässä yhteistyössä se on molemminpuolista. Yhteistyötapaamisia pidetään säännöllisesti, joissa käydään läpi tulevia muutoksia ja annetaan palautetta puolin ja toisin.”

Vaikutusta henkilöstötyytyväisyyteen

Palkanlaskennassa tulee aina välillä eteen erikoistilanteita. Yrityksen nimetty palkanlaskija tuntee nämä erikoistilanteet ja huolehtii siitä, että palkat saadaan ajallaan maksuun näissäkin tapauksissa. Välillä ratkaisuja selvitetään yhdessä ja vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin on saanut aina nimetyltä palkanlaskijalta. Mononen mainitsee myös yhdeksi palvelun konkreettiseksi lisäarvoksi Starian asiantuntijoiden palvelutason laadun. ”Voimme luottaa kumppaniimme ja tiedämme, että palkat maksetaan tilanteesta riippumatta oikein ja ajallaan. Tämä vaikuttaa myös henkilöstötyytyväisyyteen ja luo hyvän ja luotettavan kuvan meistä työnantajana, mikä on meille todella tärkeää.”

Mononen suosittelee yhteistyötä Starian kanssa. ”Palkkapalveluiden ulkoistamisen jälkeen aikaa jää huomattavasti enemmän muuhun työhön. Palvelu on tehokasta ja luotettavaa, mikä on vähentänyt työstressiä.”

Leppäkoski logo

Perustettu 
1919

Toimiala
Energiapalveluyritys

Palveluratkaisut
Ulkoistettu palkanlaskenta

Verkkosivu
https://leppakoski.fi

Staria-opas-taloushallinnon-ulkoistamiseen

Milloin ja miksi ulkoistaminen kannattaa?

Haluatko viedä yrityksesi taloushallinnon seuraavalle, tehokkaalle tasolle ja löytää palveluratkaisun, joka täyttää hallinnon tarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Oppaan konkreettisten neuvojen ja esimerkkien avulla löydät teille sopivan ratkaisun ulkoistaa taloushallinto. Oppaasta selviää, millaisia eri tapoja yrityksillä on kehittää talouspalveluja ja kuinka ulkoistushanke suunnitellaan. Lue lisää ja lataa opas.

Lue lisää palkka- ja taloushallinnon asiakastarinoita

Haluaisimme kuulla sinusta!

Onko sinulla kysyttävää talouspalveluista tai ratkaisuistamme, vai haluaisitko kenties varata ilmaisen demon? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Ota yhteyttä paikallisiin myyntitiimeihimme tai täytä lomake ja jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä.