Project Description

Praecom Group

Praecom Group sai selkeyttä ja suoraviivaisuutta konsernin raportointiin

Praecom on suomalainen ICT-kasvuyhtiö. Praecomin missiona on tuottaa asiakkailleen edellytykset koskettaviin kohtaamisiin työ- ja asiakasympäristöissä. Praecomin palvelut koostuvat kommunikaatioratkaisuista, esitysratkaisuista, IT-palveluista ja näyttöviestinnästä. Praecomin toimipisteet sijaitsevat Vantaalla, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Kajaanissa ja Tampereella.

Praecom Group on tehnyt ison kasvuloikan viime vuosina. Konsernin liikevaihto on tuplaantunut kolmessa vuodessa ja viiden vuoden syklillä tavoite on liikevaihdon kolminkertaistaminen. Kasvuvauhti on näkynyt myös raportoinnissa, jonka määrä on lisääntynyt merkittävästi. BI-palvelun käyttöönotto raportoinnissa toi konsernille huomattavaa ajankäytön säästöä, toiminnan selkeyttä sekä myös minimoi virheitä.

– Olemme useammasta yrityksestä koostuva konserni, ja raportointimme alkoi mennä hankalaksi. Kokosimme raportteja Exceleinä ja johtoryhmäkokouksia varten teimme esitysversiot PowerPointilla. Käsin tehdessä virheitäkin sattui erityisesti graafien kanssa, kertaa Praecom Groupin COO Juha Elonen.

Visionbayn Huubia-järjestelmä tuli Praecom Groupin käyttöön vuoden 2021 alussa. Siitä lähtien konsernin lukuja on seurattu niin konserniyritysten kuin konsernin johdossa ajantasaisesti suoraan järjestelmästä selkeästi visualisoidun datan saattelemana.

Ennakoi omat tarpeet

– Olimme jo aiemmin kartoittaneet sopivaa BI-kumppania ja tehneet määrittelyä tarpeistamme. Sitten iski korona ja mietimme, että katsotaan asiaa uudelleen myöhemmin. Silloisista ehdokkaista kukaan ei tuntunut meille täysin sopivalta: joko toteutuksen suppeuden ja riittämättömien räätälöintimahdollisuuksien vuoksi, tai sitten tarjotut järjestelmät olivat liian raskaita ja olisivat vaatineet meiltä resursointia ihan eri tavalla, Elonen pohtii.

Praecom Groupin missiona on tarjota asiakkailleen koskettavia kohtaamisia. Visionbay Solutions Oy:n tapa toimia vastasi konsernin linjaa, joten yhteys tuntui heti alusta asti luontevalta.

– He ymmärsivät aidosti liiketoimintaamme sekä haasteitamme kasvuyrityksenä. Kyse ei ollut vain Huubia-järjestelmästä, vaan heidän paneutumisestaan tarpeisiimme sekä Visionbayn palvelumallista, joka on joustava.

– Saatoimme ottaa BI-paketin täyspalveluna tai hoitaa sitä vallitsevien resurssiemme mukaan itse. Lisäksi voimme ottaa käyttöön Huubiaan kuuluvia osioita sen mukaan, miten liiketoimintamme muuttuu ja elää ajassa. Kaikki on räätälöitävissä, mikä on meille tärkeää.

Tutustu BI-ratkaisuihin >>>

Mitä hyötyjä BI-ratkaisu on tuonut?

Praecom Groupissa haluttiin muuttaa vanha toimintatapa talouden ja myynnin raportoinnissa johtoryhmissä ja hallitustasolla. Niitä varten tehdyt Excelit ja Powerpointit ovatkin nyt historiaa ja kaikki käydään läpi suoraan Huubiasta.

– Tämä on säästänyt tavattomasti aikaa ja tapa toimia on nyt suoraviivaista sekä data visuaalisesti selkeää. Numeroita ja käppyröitä tulee lennossa sen mukaan mitä tarvitsemme ja dimensioita ja funktioita voidaan vaihtaa halutusti. Aiemmin tämäkin vei aikaa, eikä lopputulema välttämättä antanut kuvaa siitä, mitä olimme hakeneet.

Visionbayn kanssa asiat ovat edenneet joustavasti.

– Huubian käyttöönotto sujui nopeasti. Vain 7 viikkoa sopimuksen teosta oli ensimmäinen versio jo käytössämme. Olemme käyttäneet sitä aktiivisesti alusta asti.

Tämän vuoden aikana Praecom Group tuo Huubiaan myös asiakaspalvelun, tuotannon ja tuotepuolen raportoinnin sekä ennusteiden hallinnan.

– Yksi järjestelmän eduista on, että voimme laajentaa sen käyttöä itsellemme sopivalla tavalla. Visionbayn palvelumallissa on vahvasti mukana muutoksenhallinta, eli tämä on aidosti joustavaa palvelua tarpeidemme mukaan, huomauttaa Elonen, joka operaattoritaustaisena ja yritystoiminnan kehitystehtävissä on nähnyt aiemmalla työurallaan suuremmankin luokan BI-kehityshaasteita.

Staria Oyj osti Visionbay Solutions Oy:n 30.9.2022, lue lisää tiedotteesta.

Praecom Group logo

Perustettu
2007

Palveluratkaisut
Huubia BI-ratkaisu

Kotisivu
https://praecom.fi/

Tutustu muihin BI-asiakastarinoihin

Ota rohkeasti yhteyttä, autamme mielellämme!

Haluatko kuulla lisää BI-ratkaisuista?

Lauri_Vornanen


Lauri Vornanen

Senior Sales Executive, BI & Planning

lauri.vornanen@visionbay.fi
+358 40 770 9219

Lauri_Vornanen

Lauri Vornanen
Senior Sales Executive, BI & Planning
lauri.vornanen@visionbay.fi
+358 40 770 9219