Project Description

RELEX Solutions

RELEX Solutions - Kansainvälisesti kasvava yritys tarvitsee ketterää taloushallintoa

Silloisen Teknillisen korkeakoulun kolme logistiikka-alan tutkijaa, Mikko Kärkkäinen, Johanna Småros ja Michael Falck, havaitsivat vuonna 2005 vähittäiskaupan alan toimitusketjujen tehokkuudessa olevan paljon parantamisen varaa. Pelkän tutkimuksen jatkamisen sijaan he päättivät lähteä soveltamaan hyviä teorioita käytäntöön ja ratkaisemaan ongelmakohtia yritystoiminnan kautta. Syntyi RELEX Solutions, vähittäiskaupan alalla toimiville yrityksille kokonaisvaltaisia toimitusketjuratkaisuja toimittava ohjelmistoyritys.

Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin yritys kasvaa voimakkaasti. Keskimäärin RELEX on kasvanut yli 50 prosentin vuosivauhdilla, ja jo pelkästään vuonna 2017 yritykseen rekrytoitiin yli 100 uutta työntekijää. RELEXillä on tänä päivänä toimistot yhdeksässä ja asiakkaita yli kahdessakymmenessä maassa

”Vähittäiskaupan alalla jatkuvasti käsiteltävän datan määrä on ilmeisen valtava, ja samalla kysyntä tehokkaammille ratkaisuille on kova”, Johan Haataja avaa alan haasteita. ”Olimme yksi alan ensimmäisistä yrityksistä, jotka tarjosivat bisnesratkaisuja pilven välityksellä, kun vähittäiskaupassa muuten on herätty tähän globaaliin trendiin vasta viime vuosina.”

VARAA ILMAINEN NETSUITE-DEMO >>>

Kansainvälisesti kasvava yritys tarvitsee ketterää taloushallintoa

Kansainvälistymisen ja kasvun sujuvoittamiseksi RELEX tarvitsi ketterän ja luotettavan taloushallinnon kumppanin, ja yhteistyö Starian kanssa alkoi vuonna 2016. Viimeisen puolentoista vuoden aikana RELEX on voimakkaan kasvun takia muuttunut yrityksenä paljon, mikä on asettanut omat haasteensa viiden tytäryhtiön talouspalveluiden siirtyessä samanaikaisesti uudelle palveluntarjoajalle.

Yhteistyöhön on mahtunut paljon onnistumisia heti ensimmäisellä kerralla, mutta myös tekemisen kautta oppimista. Starian proaktiivinen palveluasenne ja erinomainen työn jälki ovat tehneet Haatajaan vaikutuksen.

”Kasvufirmalle kumppanuuden joustavuus on ensisijaisen tärkeää. Kun RELEXillä tapahtuu muutoksia, Staria pystyy reagoimaan niihin nopeasti ja hoitamaan asiat kuntoon. Työläätkin prosessit ja projektit on aina hoidettu kuntoon proaktiivisella asenteella huomattuja kehityksen kohteita työstämällä. Staria on ollut kumppani, joka on saanut todellisia muutoksia aikaan silloin, kun niitä on tarvittu.”

RELEX Solutions on Starian ONE STOP® -palveluasiakas. RELEXin kansainvälisillä markkinoilla toimivista tytäryhtiöistä jo viiden (Suomi, Norja, Ruotsi, Saksa ja Ranska) taloushallinto hoidetaan Starian toimesta. Starian kansainvälisiin talouspalveluihin kuuluvat yrityksen taloushallinnon ja palkanlaskennan hoitaminen sekä pilvipohjainen NetSuite-järjestelmä tukemaan kasvua.

RELEX logo

Perustettu
2005

Toimiala
Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus

Asiakkaiden toimialat
Vähittäiskauppa, Valmistava teollisuus, Tukkukauppa

Tuotteet
Kysynnän ennustaminen, täydennystilausten automatisointi, tilan- ja valikoimanhallinta, työvoiman

Työntekijöitä
1300 (2021)

Liikevaihto
134 miljoonaa euroa (2021)

Palveluratkaisu
Kansainväliset talous- ja palkkapalvelut + NetSuite-liiketoiminta-alusta

Kotisivut
www.relexsolutions.com

Yrityksen ERP-strategian onnistunut toteuttaminen vaatii erilaisiin järjestelmiin tutustumista ja oikean valinnan tekemistä.

Opas: Mikä on NetSuite? #1 Pilvi-ERP

NetSuite on vuosien ajan ollut suosituin ja luotettavin pilvi-ERP -järjestelmä. Tämä opas kuvaa NetSuiten ominaisuuksia ja antaa lisätietoa seuraavista:

  • Miksi NetSuite?
  • NetSuite mukautuu kaikille toimialoille ja erikokoisten yritysten tarpeisiin
  • NetSuiten tarjoamat ominaisuudet ja toiminnallisuudet
  • Asiakaskokemuksia

Lue lisää ja lataa opas.

Lue lisää NetSuite-asiakastarinoita

Ota rohkeasti yhteyttä, autamme mielellämme!

Heidi Meriläinen


Heidi Meriläinen

Business Development Manager

heidi.merilainen@staria.com
+358 50 3801 625

Heidi Meriläinen

Heidi Meriläinen
Business Development Manager
heidi.merilainen@staria.com
+358 50 3801 625