Vinted

Vinted hallinnoi 15 kansainvälistä markkinaa NetSuiten avulla

Vinted on verkossa toimiva kierrätysmuodille tarkoitettu kauppapaikka. Siitä tuli vuonna 2019 Liettuan ensimmäinen teknologiayritys, joka saavutti unicorn-statuksen keräten 128 miljoonaa euroa rahoitusta miljardin euron arvonmäärityksellä. Hurjasta kasvutahdista johtuen Vinted alkoi etsiä ERP-ratkaisua, joka vastaisi paremmin yrityksen tarpeisiin ja skaalautuisi kasvun mukana. Verrattuaan eri vaihtoehtoja, Vinted valitsi NetSuiten, joustavan pilvipohjaisen ERP-ratkaisun. Staria valittiin kumppaniksi järjestelmän käyttöönottoon ja siitä lähtien yhteistyö yritysten välillä on kasvanut hyvin tiiviiksi.

Vinted perustettiin vuonna 2008 Vilnassa, Liettuassa. Kyseessä on vertaisverkko (P2P), jossa käyttäjät voivat myydä, ostaa ja vaihtaa second-hand -vaatteita. Viime vuosien aikana Vintedistä on tullut Euroopan suurin kuluttajille tarkoitettu kierrätysmuodin kauppapaikka. Sillä on yli 45 miljoonaa käyttäjää 15 eri maassa, aina Pohjois-Amerikkaa myöden. Vintedillä työskentelee yli 1000 ihmistä, jotka ovat omistautuneet tekemään kierrätysmuodista ihmisten ykkösvalinnan.

Ennen NetSuiten käyttöönottoa, Vinted vertaili keskenään erilaisia ERP-ratkaisuja. Yritykselle oli tärkeää löytää järjestelmä, joka kasvaisi Vintedin liiketoiminnan mukana, mutta olisi samaan aikaan käyttäjäystävällinen ratkaisu.

Keskustelu erään toisen yrityksen kanssa, joka käytti NetSuitea, rohkaisi Vintediä tutustumaan lisää NetSuiteen ja ottamaan yhteyttä Stariaan.

– Yksi NetSuiten isoimpia etuja on se, että se on pilvipohjainen ERP-ratkaisu. NetSuite-demojen näkemisen jälkeen tiesimme, tiesimme, että olimme löytäneet meille oikean järjestelmän. Valinnanteon jälkeen aloimme etsiä käyttöönottokumppania. Tavoitteenamme oli löytää kokenut paikallinen kumppani Liettuasta, sanoo Vintedin Senior Director of Finance, Marija Buivydaitė.

– Starian paikallinen valmius ja aktiivinen toimintatapa vakuutti meidät. He olivat myös juuri kehittämässä NetSuite-lokalisointia Liettuaan, mikä helpotti meitä kumppanin valinnassa. Yhteistyö Starian kanssa oli alusta lähtien aktiivista, joten päätimme lähteä yhteistyöhön heidän kanssaan, Buivydaitė lisää.

Vinted logo

Perustettu
2008

Toimiala
Vertaisverkko kierrätysmuodille

Palveluratkaisut
Liiketoiminta-alusta NetSuite, Liettuan ja Puolan NetSuite-lokalisoinnit ja FlowAP ostolaskuratkaisu

Kotisivu
https://www.vinted.com/

Marija Buivydaite Vinted

Vintedin Senior Director of Finance, Marija Buivydaitė.

Riskienhallintaa ja prosessien automatisointia kustomoiduilla skripteillä

Starian ja Vintedin yhteistyön myötä yritykselle saatiin käyttöön markkinoiden johtava liiketoiminta-alusta. NetSuiten lisäksi Vinted valitsi Starian SuiteApp-ratkaisut täydentämään järjestelmäkokonaisuutta. FlowAP tehostaa ostolaskujen käsittelyä ja Liettuan sekä Puolan lokalisoinnit mahdollistavat liiketoiminnan paikallisilla markkinoilla.

Yhteistyö Vintedin ja Starian välillä on tullut todella tiiviiksi näiden kahden vuoden aikana, joina yritykset ovat työskennelleet yhdessä. Vintedin NetSuite Project Analyst Indrė Andruškevičiūtė on tyytyväinen yhteistyöhön.

– Staria on aktiivinen ja kiinnostunut kehittämään meidän tarpeisiimme soveltuvia ratkaisuja. Käyttämiemme standardiratkaisujen lisäksi Staria on kehittänyt meille kustomoituja skriptejä, jotta voimme hallita riskejä ja viedä osaa prosesseistamme automatisaatiossa eteenpäin, Andruškevičiūtė kertoo

Vinted's NetSuite Project Analyst Indrė Andruškevičiūtė.

Vintedin NetSuite Project Analyst Indrė Andruškevičiūtė.

Automatisoinnilla nopeampaa talouden kuukausiraportointia

Koska Vinted toimii useilla kansainvälisillä markkinoilla, käyttäjäystävällisyys ja tehokkuus ovat tärkeässä asemassa, mitä tulee talouden hallintaan ja kuukausiraporttien tekemiseen.

- NetSuiten myötä talouden kuukausiraportointi on nopeutunut. Toisin kuin ennen, nykyisin riittää, että kirjaudumme sisään yhteen ERP-järjestelmään kahdeksan erillisen järjestelmän sijasta. Se tekee käyttäjäkokemuksesta hyvän, Buivydaitė toteaa.

Kaiken kaikkiaan Vinted on ollut tyytyväinen valitsemaansa ratkaisuun ja yhteistyöhön Starian kanssa. Vintedin kasvun jatkuessa, he tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan yhä enemmän tukea Starialta.

- Olemme iloisia, että Staria pystyy auttamaan meitä kasvavissa tarpeissamme. Suosittelemme Stariaa muillekin, sillä he auttoivat meitä suuresti NetSuiten käyttöönotossa, Andruškevičiūtė päättää hymyillen.

Tutustu lisää Vintedin tarinaan:

Lue lisää NetSuite-asiakastarinoita

Haluaisimme kuulla sinusta!

Onko sinulla kysyttävää talouspalveluista tai ratkaisuistamme, vai haluaisitko kenties varata ilmaisen demon? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Ota yhteyttä paikallisiin myyntitiimeihimme tai täytä lomake ja jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun pian yhteydessä.