Project Description

Laatutakuu referenssi

Laatutakuulla on ajan hermolla oleva taloushallintokumppani

Kun siivous- ja kiinteistöhuoltoihin pääasiassa keskittyneen Laatutakuu-ketjun oli vuonna 2014 aika vaihtaa taloushallintokumppania, valikoitui Staria joukosta henkilökohtaisemman ja Laatutakuun yrittäjien liiketoimintaa tukevan toimintamallinsa ansiosta. Sekä yrittäjät että Laatutakuun johto ovat olleet Stariaan erittäin tyytyväisiä.

Laatutakuu Oy on noin 130 itsenäisen yrittäjän muodostama siivous- ja kiinteistöhuoltoalan ketju. B2B-puolelle keskittynyt ketju tarjoaa yrittäjilleen kattavia tukipalveluja, joista Staria on hoitanut taloushallintopuolen jo vuodesta 2014.

“Haimme entistä henkilökohtaisempaa, ohjaavampaa ja yrittäjien liiketoimintaa tukevampaa palvelua. Mutta ennen kaikkea Starian palveluasenne ja halu kehittää ja kehittyä vakuutti meidät”, kertoo Laatutakuu Oy:n toimitusjohtaja Henri Häyrinen.

Laatutakuun yrittäjilleen tarjoamaan peruspakettiin kuuluvien taloushallintopalveluiden lisäksi yrittäjät voivat ostaa lisäpalveluja, kuten laskutusta, hallintopöytäkirjojen laadintaa sekä HR- ja palkkapalveluja.

Laatutakuu_logo

Perustettu 
1993

Toimiala
Siivouspalvelu, kiinteistöhuolto

Palveluratkaisut
Ulkoistettu talouspalvelu, palvelukeskusratkaisu

Kotisivut
https://laatutakuu.fi/

Laatutakuu Henri Häyrinen

Laatutakuun toimitusjohtaja Henri Häyrinen

Netvisor on helpottanut yrittäjän arkea

Tmi Jouni Tikkanen Siivouspalvelua Keski-Uudellamaalla pyörittävä Jouni Tikkanen aloitti Laatutakuu-yrittäjänä vuonna 2014. Tikkanen on tykästynyt Starian tarjoamaan Visman Netvisor-ohjelmaan.

“Netvisor toimii myös tabletilla ja on todella simppeli ja hyvä. Se on tätä päivää ja on helpottanut omaa elämistä ja olemista, kun pääsen kirjanpitoon käsiksi missä ja milloin vain, vaikkapa etelän lomamatkalla”, Tikkanen naurahtaa.

Sähköiset ohjelmat helpottavat Tikkasen mukaan yrittäjän arjen pyöritystä. “Yrittäjällä ei ole aikaa juosta ympäri ämpäri asioiden perässä, joten on hienoa, että asiat hoituvat sähköisesti ja puhelimitse juuri silloin kun yrittäjällä itsellään on aikaa”, Tikkanen summaa.

Tmi Jouni Tikkanen laatutakuu

Laatutakuu-yrittäjä Jouni Tikkanen

Laatutakuulla on ajan hermolla oleva taloushallintokumppani

Laatutakuu-yrittäjä Akram Ben Fradj

“Saan aina apua omalta kirjanpitäjältäni”

Vuodesta 2014 Bizertinos Oy:ta pyörittänyt ja vuonna 2019 Vuoden Laatutakuu -yrittäjäksi valittu Akram Ben Fradj on hankkinut Starialta lisäpalveluina muun muassa palkkahallinnon ja laskutuksen. Kun taloushallinto on ulkoistettu, pystyy yrittäjä keskittymään paremmin omaan työhönsä.

“Minulla ei ole aikaa istua läppärin takana koko päivää. Minulla on neljä työntekijää enkä ehdi hoitaa esimerkiksi palkanmaksua. Starialta saa aina apua, eivätkä palkat tai maksut ole koskaan olleet myöhässä. Kaikki on sujunut todella hyvin, ei mitään ongelmia”, Ben Fradj tiivistää.

Sama kirjanpitäjä on toiminut Akram Ben Fradjin yhteyshenkilönä Starialla jo 6,5 vuoden ajan. “On hyvä, että kirjanpitäjä on ollut koko ajan sama, sillä hän tuntee parhaiten yritykseni. Tapaamme kerran kuussa ja käymme yrityksen asioita läpi. Hän on todella pätevä ja saan aina apua mieltäni askarruttavissa kysymyksissä.”

Katso lisätietoja videolta:

Hyötyä niin yrittäjille kuin ketjullekin

Taloushallinnon ulkoistaminen Starialle on tuonut paljon hyötyä niin yrittäjille kuin Laatutakuulle ketjuna.

“Nyt yrittäjämme voivat keskittyä laadukkaiden palveluidensa tuottamiseen, kun taloudesta huolehtii luotettava kumppani. Ketjuna meillä on kumppani, joka haluaa kehittää palvelujaan, joka on ajan hermolla ja innovatiivinen. He tuovat alan uusimmat innovaatiot ja uusimmat tuulet ketjuyrittäjiemme käyttöön. Myös heidän tarjoamat robotiikkapalvelut ovat tuoneet meille säästöjä ja hyötyä”, Henri Häyrinen summaa.

Staria-opas-taloushallinnon-ulkoistamiseen

Milloin ja miksi ulkoistaminen kannattaa?

Haluatko viedä yrityksesi taloushallinnon seuraavalle, tehokkaalle tasolle ja löytää palveluratkaisun, joka täyttää hallinnon tarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Oppaan konkreettisten neuvojen ja esimerkkien avulla löydät teille sopivan ratkaisun ulkoistaa taloushallinto. Oppaasta selviää, millaisia eri tapoja yrityksillä on kehittää talouspalveluja ja kuinka ulkoistushanke suunnitellaan. Lue lisää ja lataa opas.

Lue lisää palkka- ja taloushallinnon asiakastarinoita

Ota meihin yhteyttä suoraan tai täytä oheinen lomake

Anu Hemmila


Anu Hemmilä
Sales Executive

anu.hemmila@staria.com
+358 50 501 5315

Nina Tarvainen, Staria, Sales Executive


Nina Tarvainen
Sales Executive

nina.tarvainen@staria.com
+358 40 630 3380

Anu Hemmila

Anu Hemmilä
Sales Executive
anu.hemmila@staria.com
+358 50 501 5315

Nina Tarvainen, Staria, Sales Executive

Nina Tarvainen
Sales Executive
nina.tarvainen@staria.com
+358 40 630 3380