Project Description

Starialaisilta löytyy rohkeutta kasvaa
Staria haluaa tukea työntekijöidensä henkilökohtaista kasvua, olla loistava paikka kasvaa ja mahdollistaa mielekkäitä urapolkuja. Keväällä 2022 järjestimme ensimmäisen Courage to Grow -päivän, jossa useat starialaiset jakoivat omia ainutlaatuisia kasvutarinoitaan. Tarinoita jakoivat niin haastavampiin rooleihin edenneet, kuin eri tiimien ja liiketoimintojen välillä siirtyneet starialaiset.
Tapahtuman tavoitteena oli tarjota starialaisille vinkkejä ja konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisia urapolkuja kollegoilla on ollut, ja mitkä tekijät ovat auttaneet heitä kasvamaan vuosien varrella.
Alta voit lukea lyhyet yhteenvedot Courage to Grow -päivän tarinoista ja tutustua starialaisten erilaisiin kasvutarinoihin.
Mikon vaikuttava urakehitys harjoittelijasta kehitysjohtajaksi
Mikko Ryömä aloitti Starialla vuonna 2012 harjoittelijana ilman aikaisempaa kokemusta kirjanpidosta. Hän tuli Starialle Sarasen koulutusohjelman kautta, jonka jälkeen Staria palkkasi hänet kirjanpitäjäksi. Mikolle annettiin heti vastuuta ja pian hän saikin omat asiakkaansa huolehdittavaksi.
Vuonna 2016 Mikko työskenteli Finance Business Partnerina ja pian tämän jälkeen tilapäisenä Controllerina asiakkaalle, jossa hän pääsi konkreettisesti näkemään mitä pöydän toisella puolella tapahtuu. Myöhemmin Mikko siirtyi töihin Starian Kansainvälisten talouspalveluiden pariin ja oppi paljon globaaleista prosesseista sekä muiden maiden toiminnasta. Vuonna 2020 hän aloitti nykyisessä tehtävässään kehitysjohtajana ja otti vastuun erilaisten prosessien ja ohjelmistoratkaisujen kehittämisessä.

"Täällä tulee aina esiin uusia mahdollisuuksia ja olen päässyt työskentelemään monissa eri rooleissa – kuka tietää missä olemme parin vuoden kuluttua! Onneksi Staria on ollut tukenani harjoitteluohjelmani ensimmäisestä päivästä lähtien."
Sarin alanvaihto ravintolamaailmasta palkanlaskentaan
Sari Karjalainen aloitti Starialla alanvaihtajana vuonna 2018, sillä hän oli aiemmin työskennellyt ravintola-alalla. Sari suoritti harjoittelunsa Starialla ja jatkoi tämän jälkeen yrityksen virallisena työntekijänä. Aluksi uudet haasteet jännittivät Saria, mutta onneksi tiimi oli hänen tukenaan koko ajan tarjoten apua ja tukea aina kun sitä tarvitsi.
Kokemus ja osaaminen karttui nopeasti, kun Sari sai omia asiakkuuksia hoidettavaksi. Lisääntyneen osaamisen myötä hän pystyi siirtymään aina isompiin ja vaativampiin asiakkuuksiin. Palkanlaskennan lisäksi Sari on päässyt kehittämään asiakasprosesseja yhdessä robotiikka- ja järjestelmätiimien kanssa. Tänä syksynä hän siirtyy yhä enemmän palveluiden käynnistykseen ja kehittämiseen liittyvien tehtävien pariin.

"Olen ylpeä siitä, kuinka olen kasvanut roolissani vuosien varrella. Kollegoideni ja esimiesteni tuki on ollut korvaamatonta. Olen innoissani uusista haasteista, joita kohtaan myöhemmin tänä vuonna."
Kokenut ammattilainen Juho menee aina eteenpäin
Juho Takalo aloitti Starialla vuonna 2018, jolloin hänellä oli aikaisempaa kokemusta erilaisista taloushallinnon tehtävistä jo 17 vuoden ajalta. Ennen Starialle siirtymistään Juho työskenteli pääkirjanpitäjänä suuressa ja tunnetussa konsernissa. Aluksi hän epäili, olisiko työpaikan vaihto hyvä päätös hänen uransa kannalta, mutta pian hän huomasi, että Staria tarjosi itse asiassa paremman kasvumahdollisuuden hänelle talousalan ammattilaisena.
Juho aloitti Starialla Accounting Advisorina, mutta vuoden kuluttua hän siirtyi pienempään Group Accounting -tiimiin, jossa "kaikki tekevät kaikkea". Tämä tarjosi paljon mahtavia kasvu- ja oppimismahdollisuuksia. Uusin käänne Juhon uralla tapahtui hänen aloittaessaan työt Group Financial Controllerina. Hän on nauttinut uuden roolin oppimisesta.

"Vaikka tulin Starialle pitkällä kokemuksella, on Staria silti pystynyt tarjoamaan minulle uusia haasteita ja mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia."
Satu opiskelee jatkuvasti uutta
Satu Perämäen polku Starialla alkoi vuonna 2014 kirjanpitäjänä franchising -palveluiden parissa. Lisäksi hän toimi ja toimii edelleenkin asiakasviestinnässä. Viiden vuoden jälkeen Satu ilmaisi kiinnostuksensa ottaa askeleen eteenpäin urallaan ja hänelle tarjottiin pääkirjanpitäjän roolia uudessa tiimissä. Myöhemmin Satu palasi franchising -palveluiden puoleen ja tekee nyt monipuolisia tehtäviä, kuten yritysjärjestelyjä ja starialaisten kouluttamista. Lisäksi hän tarjoaa asiantuntija-apua eri tiimeille. Satun kirjoittamia tekstejä on myös nähtävillä Starian blogissa silloin tällöin.
Satu on työskennellyt myös jonkin aikaa HR:n parissa, koska hän oli utelias kokeilemaan kyseistä alaa. Hän ymmärsi nopeasti, että se ei ollut hänen juttunsa, mutta on kiitollinen Starialle mahdollisuudesta tutustua alaan. Satu on edelleen aina halukas oppimaan uutta ja hyödyntää erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Yksi esimerkki hänen saavutuksistaan on arvostettu KLT-kirjanpitäjän tutkinto.

"Staria on aina rohkaissut minua tulevaisuuden suunnitelmissani. Suunnitelmat ovat muuttuneet useaan otteeseen vuosien varrella, mutta keskustelen niistä aina esimieheni kanssa. Hän pitää minusta aina huolta ja se on yksi syy, miksi pidän edelleen Starialla työskentelystä."
Age haluaa työskennellä kansainvälisessä ympäristössä
Age Kallas on työskennellyt Starialla vuodesta 2018 alkaen. Hän huomasi Starian työpaikkailmoituksen ja ajatteli heti, että työ oli hänelle sopiva, sillä Age halusi työskennellä kansainvälisessä ympäristössä ja oli innokas kehittämään modernia kirjanpitoa.
Age työskentelee pääkirjanpitäjänä ja hän on kehittynyt ja kasvanut roolissaan vastuualueidensa muututtua vuosien varrella. Viime vuonna Age päätti, että on jälleen uusien haasteiden aika. Hän halusi oppia uusia asioita ja kertoi esimiehelleen, ettei hän halunnut jäädä mukavuusalueelleen. Keskustelun myötä hän sai vastuulleen uuden asiakkaan konsernilaskennan. Age on myös mukana uusien työntekijöiden perehdyttämisessä Tallinnan toimistolle.

"Aina kun olen halunnut lisää vastuuta, olen sitä myös saanut. Olipa kyse sitten siitä, että haluan astua pois mukavuusalueeltani tai että kasvavat asiakkaamme ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita."
Nooran monipuolinen harjoittelujakso on tukenut hänen urakasvuaan
Noora Järvinen tuli Starialle vuonna 2019 harjoitteluun palkka- ja HR-tiimiin. Heti aloittamisen jälkeen Nooralta kysyttiin, haluaisiko hän suorittaa ensimmäisen osan harjoittelustaan tukijärjestelmätiimissä palkanlaskennan sijaan. Hän tarttui rohkeasti tilaisuuteen tukea oppimistaan ennen HR-harjoittelujaksoon siirtymistä. Myöhemmin, kun Starian HR-järjestelmää vaihdettiin, kokemus eri järjestelmistä johti Nooran hetkellisesti töihin projektipäällikkön rooliin.
Koulutuksensa jälkeen Noora pääsi jatkamaan Starialla HR-asiantuntijana. Perinteisten HR-tehtävien lisäksi hän pääsi kehittämään HR-prosesseja ja tekemään asiakastyötä, joka opetti hänelle paljon. Nykyään Noora työskentelee People & Culture Business Partnerina ja tukee Starian liiketoimintayksiköitä ja niiden johtajia HR-asioissa.

"Aloitin Starialla harjoittelijana ja minulle annettiin alusta asti tilaa kasvaa. Pääsin vähäisellä kokemuksella tekemään asiakastyötä ja osallistumaan prosessikehitykseen, mikä opetti minulle paljon."
James on saanut kokeilla Starian kasvumahdollisuuksia
James Brierley työskentelee Tukholmassa Project Managerina ja RPA-tiimin johtajana. Hän tuli Starialle vuonna 2020 työskenneltyään insinöörinä öljy- ja kaasuteollisuudessa sekä projektipäällikkönä radioisotooppitunnistuksen parissa. Hän etsi mahdollisuutta vaihtaa alaa ja löysi sen aloittaessaan Starialla Project Managerina.
Jamesin esihenkilöillä, tiimiläisillä ja muilla starilaisilla on ollut tärkeä rooli hänen kasvupolullaan Starialla. Liiketoimintayksiköiden välinen avoin keskustelu toi hänelle RPA-tiimin johtajan lisärooliin.

"Jos olet avoin ja kerrot tavoitteesi ja toiveesi ääneen, ihmiset tietävät niistä ja tukevat sinua niiden saavuttamisessa. Se on hienoa Starialla. Olen todella innoissani tulevaisuudesta. Kuka tietää, mitä mahdollisuuksia on vielä edessä! "
Noora on kasvanut urallaan ilman tarkkoja suunnitelmia
Noora Malmi aloitti Starialla vuonna 2014 franchising-tiimin kirjanpitäjänä. Heti aloittaessaan hän keskittyi työn tehostamiseen eikä pelännyt kyseenalaistaa erilaisia prosesseja. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli tiiminvetäjä.
Vuonna 2018 Noora vastasi koko franchising -liiketoimintayksiköstä, mutta koska yrityksessä ja hänen henkilökohtaisessa elämässään tapahtui niin paljon samaan aikaan, hänen piti hidastaa vauhtia. Hidastuminen toi mukanaan jotain uutta, tauon jälkeen Noora siirtyi eri tehtäviin ja alkoi työskennellä järjestelmien parissa. Vuonna 2021 Noora aloitti työt Business Solution Managerina ja tässä tehtävässä hän pääsee yhdistämään kokemuksensa sekä kirjanpidosta että järjestelmistä.

"Olen aina ollut urakasvun suhteen enemmän ajelehtija kuin systemaattinen suunnittelija. Aktiivisena ja ennakkoluulottomana henkilönä olen pystynyt tarttumaan tilaisuuksiin ja päässyt tekemään paljon erilaisia asioita etsimättä uutta työpaikkaa."
Matias teki kiinnostuksestaan robotiikkaan uran
Matias Tiala aloitti Starialla vuonna 2018 RPA-konsulttina. Hän oli aiemmin työskennellyt elektroniikkasuunnittelijana eri aloilla, mutta oli erittäin kiinnostunut RPA:sta ja halusi työskennellä aiheen parissa.
Kun Matias aloitti Starialla, monet asiat olivat uusia ja vaativat oppimista. Asiat kuitenkin sujuivat hyvin ja Matiakselle tarjottiin nopeasti mahdollisuutta toimia RPA-tiiminvetäjänä. Hän päätti ottaa pestin vastaan, mutta tiiminvetäjän rooli ei kestänyt kauaa, sillä myöhemmin vuonna 2018 Starialla avautui RPA johtajan paikka tarjoten jälleen uuden mahdollisuuden Matiaksen urakehityksessä. Sittemmin Matiaksen rooli on vaihtunut ja hän keskittyy tällä hetkellä Starian sisäiseen automaatiokehitykseen Head of Automationin roolissa.

"Starialla kaikki auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi. Muiden starilaisten tuella olen saavuttanut nykyisen tehtäväni ja kokenut suurta kasvua."
Oletko kiinnostunut urasta Starialla?
Etsimme uusia työkavereita kasvun myötä muun muassa ERP-ratkaisujen, taloushallinnon- ja palkkapalveluiden sekä RPA-puolen tehtäviin.
Starialla avoimuus, into ja luovuus ovat työmme ja ajattelumme ytimessä. Sitoudumme rakentamaan ja toteuttamaan ensiluokkaista palvelua asiakkaillemme ja toteutamme tämän aina Starialaisten yhteisellä panostuksella!