NetSuite kansainväliseen liiketoimintaan

Globaalisti yhteensopiva järjestelmäratkaisu

Kansainvälinen kasvu on haastavaa ja sen myötä yrityksen resursseja kuormittavaa. Haasteena on keskittyä ydinliiketoimintaan ja varmistaa samalla, että liiketoimintamallit on mukautettu vastaamaan paikallisten vaatimusten erityispiirteitä. Ennen ensimmäisen paikallisen tytäryhtiön perustamista on ensiarvoisen tärkeää hankkia kansainväliselle liiketoiminnalle sopiva liiketoiminta-alusta. Sen avulla yritys voi rakentaa kokonaisvaltaisen liiketoimintaratkaisun, joka on helppo ottaa käyttöön uusiin maihin. Pilvipohjainen NetSuite-ratkaisu on kehitetty kansainvälisiä yrityksiä varten ja vastaamaan erilaisten maantieteellisten alueiden erityisvaatimuksiin.

Starialla on ollut etuoikeus työskennellä useiden kansainvälisten kasvuyritysten kanssa ympäri Eurooppaa. Tunnistamme yritysten kasvukivut liiketoiminnan laajentuessa uusiin maihin. Asiakkaamme, kuten Wolt ja RELEX, ovat yksisarvistason yrityksiä, jotka ovat onnistuneet valloittamaan maailman NetSuiten avulla.

NetSuite-liiketoiminta-alustan avulla voidaan korvata useita erillisiä järjestelmiä, käsitellä suuria määriä raportointiprosesseja ja parantaa kannattavuutta poistamalla manuaalista työtä. NetSuiten avulla voit kasvaa, olla kilpailukykyinen markkinoilla ja laajentua turvallisesti.

NetSuiten tärkeimmät ominaisuudet kansainväliselle yritykselle:

  • verovelvollisuuksien noudattaminen
  • kirjanpitolainsäädösten huomioiminen
  • eri maihin soveltuvat veromäärittelyt
  • kattava monivaluuttaympäristö
  • tilintarkastus- ja viranomaisraportointivaatimusten täyttäminen
  • maksuliikenteen käsittely
  • kattavat kielivaihtoehdot.
NetSuite Advanced Financials
ToistaPlay
What Is NetSuite OneWorld?
ToistaPlay
NetSuite Advanced Financials
What Is NetSuite OneWorld?
previous arrow
next arrow

NetSuite on käytössä yli 200 maassa

NetSuite tukee 190+ valuuttaa ja valuuttakurssia

Yli 33 000 yritystä käyttää NetSuitea maailmanlaajuisesti

Miksi NetSuite on paras ratkaisu kansainvälisille yrityksille?

NetSuite tarjoaa perustan, joka mahdollistaa joustavuuden, ketteryyden ja läpinäkyvyyden liiketoiminnan kasvun tueksi. Pilvipohjaisen NetSuiten avulla liiketoiminnan kannalta merkittäviä tietoja ja lukuja voidaan käyttää milloin ja missä tahansa. Ratkaisut on optimoitu uusimpiin mobiililaitteisiin tukemaan moderneja, nopeasti kasvavia yrityksiä.

NetSuite on maailman johtava pilvipohjainen ERP-järjestelmä, jota käyttää yli 33 000 yritystä yli 200 maassa. Haluatteko tekin kasvaa kansainvälisesti NetSuiten avulla?

Lukuisten paikallisten tilitoimistojen sijaan tarjoamme palvelua yhden palvelukumppanin ja yhden asiakaskohtaisen tiimin avulla. Starian kansainväliset talouspalvelut on saatavilla yli 40 maassa. NetSuiten ja talouspalveluiden hyötyjä ovat:

  • reaaliaikainen läpinäkyvyys konsernin taloustietoihin
  • koordinointi yhden kumppanin kanssa
  • yhdenmukaiset kirjaus- ja raportointiperiaatteet
  • skaalautuvat digitaaliset palveluprosessit uusimman teknologian avulla
  • laajenna liiketoimintaa uusille markkinoille konseptoidun ja turvallisen mallin avulla.
Global accounting services

Varaa räätälöity NetSuite-konsultointi järjestelmän mahdollisuuksista

Lue lisää

Asiakaskokemuksia

Staria on tehnyt eniten NetSuite-toteutuksia Pohjoismaissa, lue lisää asiakastarinoista.

Wolt app in mobile phone

Wolt - Nopeaan kasvuun tarvittiin luotettava ERP-järjestelmä ja osaava kumppani

Wolt halusi löytää mahdollisimman hyvän liiketoimintajärjestelmän ratkaisemaan talousjohdon haasteita. He vertailivat kolmea järjestelmää ja tärkeimpänä kriteerinä korostui käytettävyys. Ajan hermolla olevana teknologiayhtiönä oli luonnollista valita moderni pilvipalvelu. Muut järjestelmät kalpenivat NetSuiten rinnalla. Lue lisää

Relex tablet photo with logo

RELEX - Kansainvälisesti kasvava yritys tarvitsi ketterää taloushallintoa

Kansainvälistymisen ja kasvun sujuvoittamiseksi RELEX tarvitsi ketterän ja luotettavan taloushallinnon kumppanin. Vuosien aikana RELEX on voimakkaan kasvun takia muuttunut yrityksenä paljon, mikä asetti omat haasteensa viiden tytäryhtiön talouspalveluiden siirtyessä samanaikaisesti uudelle palveluntarjoajalle. Lue lisää 

Ladattavat materiaalit

Raportti: Mitkä ovat kansainvälisen kasvun suurimmat haasteet ja ratkaisut?
New call-to-action
Manage your international business to ensure growth

Ota rohkeasti yhteyttä, autamme mielellämme!

Heidi Meriläinen


Heidi Meriläinen

Business Development Manager

heidi.merilainen@staria.com
+358 50 3801 625

Heidi Meriläinen

Heidi Meriläinen
Business Development Manager
heidi.merilainen@staria.com
+358 50 3801 625