Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n taloushallinto käyttää aktiivisesti Starian asiantuntijavuokraus- ja suorarekrytointi -palveluita. Ne kuuluvat Starian HR & palkat -yksikön palvelutarjontaan.

Mira Ylhäinen on tyytyväinen. Hän työskentelee Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n talousjohtajana. – Viimeistään tämä kansainvälinen tunnustus tekee meistä uskottavan toimijan myös Suomen ulkopuolella.

Liikevaihto nelinkertaistui

– Käytämme säännöllisesti Starian asiantuntijavuokraus- ja suorarekrytointi -palveluita, kertoo Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n talousjohtaja Mira Ylhäinen.

Lontoon pörssin omistajayhtiö London Exchange Stock Group valitsi konsernin vuonna 2016 laatimalleen “1000 Companies to Inspire Europe” -listalle. Tunnustuksen saaminen edellytti pk-yritykseltä merkittävää liiketoiminnan kasvua usean vuoden aikana.

– Nelinkertaistimme liikevaihtomme vuosina 2012 - 2016. Vuonna 2016 konsernin liikevaihto oli 191 M€. Viimeisen kahden vuoden aikana konserni on palkannut 100 uutta työntekijää. – Vaikka rakentaminen sitoo myös paljon varoja, olemme kyenneet kasvamaan kannattavasti.

Nykyaikaista asiantuntijavuokrausta

– Aloitimme yhteistyön Starian kanssa jo vuonna 2014. – Olemme olleet tyytyväisiä käyttämiimme taloushallinnon asiantuntijavuokraus- ja suorarekrytointi -palveluihin, jotka ovat olleet sekä nopeita että joustavia, kertoo Ylhäinen.

Starian asiantuntijavuokraus -palvelu poikkeaa perinteisestä alan palvelusta. – Meidän vuokraama taloushallinnon asiantuntija ei siirry yksin asiakasyrityksen palvelukseen, tähdentää Staria Oyj:n HR Business Partner Ida Kuvaja.

Asiakkaat ja vuokratut henkilöt kiittävät

– Hänen päivittäistä työtään tukevat tarvittaessa HR & Palkat -tukipalvelun välityksellä 150 Staria Oyj:n palveluksessa vakituisesti työskentelevää taloushallinnon ammattilaista.

Kuvajan mukaan Starian asiakkaat ja yhtiön vuokraamat asiantuntijat kiittävät tukipalvelua. – Asiakas varmistuu sen avulla siitä, että meiltä vuokrattu taloushallinnon ammattilainen suoriutuu myös haasteellisista työtehtävistä.

– Eikä Starian vuokraaman asiantuntijan tarvitse painia yksin työongelmien kanssa. – Tukipalvelumme ansiosta vuokraamamme asiantuntija voi myös kehittää osaamistaan, mikä ei usein onnistu alan perinteisissä palveluyrityksissä.

Jo 10 000 asuntoa Suomeen

Myös Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n talonrakennukseen liittyvään osaamiseen luotetaan. – Olemme rakentaneet ympäri Suomen noin 10 000 asuntoa, kertoo Ylhäinen. – Konsernillamme on vankkaa osaamista kaikilta talonrakentamisen osa-alueilta asuinrakentamisesta liike- ja tuotantotiloihin, korjausrakentamiseen ja infrarakentamiseen.

Voimakkaasti kasvavan konsernin taloushallinnolta vaaditaan kykyä reagoida joustavasti ja nopeasti.
– Myös jokainen rakennusprojekti on kustannuksiltaan erilainen. Helposti syntyy tilanteita, joissa työt ruuhkautuvat taloushallinnossa tai voi syntyä tarvetta uudenlaisille osaamiselle.

Hyviä kokemuksia

Starian HR ja palkkapalvelut on kehitetty juuri tämänkaltaisiin tilanteisiin. Staria Oyj:n HR & Palkat tarjoaa taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoiden vuokraus- ja suorarekrytointeja. Myös palkka- ja henkilöstöhallinnon ulkoistukset kuuluvat yksikön palveluihin, kuten myös lakimiespalvelut. Yksikkö hoitaa niin kotimaisia kuin kansainvälisiä toimeksiantoja.

– Käytämme säännöllisesti Starian asiantuntijavuokraus- ja suorarekrytointi -palveluita. – Olemme palkanneet jo kolme yhtiöltä vuokrattua taloushallinnon ammattilaista vakituiseksi työntekijäksi, kertoo Ylhäinen.  – Monesti käy juuri näin, eikä tämänkaltainen tilanne ole meille ongelma, sanoo Kuvaja.

Myös kokemukset Starian suorarekrytoinneista ovat olleet myönteisiä:

"Parhaimmillaan, eräässä kiireellisessä tapauksessa Staria hoiti rekrytointiin liittyvän hakuprosessin ja alustavan valinnan viikossa"
– Mira Ylhäinen, Pohjola Rakennus

”Oikean tyypin” valinta

Yhä useammin vuokrattavan taloushallinnon asiantuntijan persoonallisuus vaikuttaa valintaan.
– Uskomme, että henkilöstön ja asiakkaiden tyytyväisyydellä on yhteys konsernimme taloudelliseen menestykseen. – Suomen Parhaat Työpaikat 2017 -tutkimuksessa sijoitumme keskisuurten yritysten sarjassa 18. sijalle.

Kuvajan myöntää, että joskus voi olla haasteellista löytää toivotulla ammattitaidolla varustettua taloushallinnon osaaja, joka on myös organisaation mielestä persoonaltaan se ”oikea tyyppi”. Tässä auttaa kuitenkin tiivis kumppanuus asiakkaan kanssa. – On tärkeää tuntea asiakkaan yhteyshenkilö ja myös tiimiä. Näin tiimiin löydetään aina se uusi puuttuva palanen.

Myös Starian HR & Palkat -tukipalvelu auttaa näissä tilanteissa. –Tämänkaltaisessa tilanteessa palvelumme voi kouluttaa työn ohessa persoonaltaan sopivan asiantuntijan hallitsemaan esimerkiksi vaativan tilinpäätöksen laatimisen tai jonkun muun taloushallinnon työtehtävän, kertoo Kuvaja.

Palkka-asiantuntijoilla myös vahvasti HR-osaamista

Starian asiantuntijavuokraus -palvelu vuokraa yrityksille myös palkka-asiantuntijoita. Kuvajan mukaan palkan laskemiseen liittyy aina henkilöstöhallintoon liittyviä kysymyksiä. – Väärin maksettuihin palkkoihin suhtaudutaan tunnepitoisesti, mistä syystä tämänkaltainen tilanne muodostaa aina maineriskin yritykselle.

HR & Palkat -yksikön tukipalvelun ansiosta palkka-asiantuntijat selviät myös haasteellisista palkanlaskennan tilanteista ja yritys voi välttyä maineriskeiltä. – Tavallisesti palkanlaskennan haasteisiin kuuluvat esimerkiksi irtisanomistilanteet, erilaisten työehtosopimusten tulkitseminen, työlainsäädännön muutostilanteet, siirtyminen osa-aikaiseen työntekoon ja uusimpana se, miten Kilpailukyky -sopimusta tulisi soveltaa kyseisessä yrityksessä, valottaa Kuvaja.

Taloushallinnon rekrytoinnin osaaja

Starian suorarekrytointi -palvelu on erikoistunut eri tasoisten talous-, palkka-, ERP- tai henkilöstöhallinnon asiantuntijoiden rekrytointiin. – Yleensä Staria suorittaa hakijoiden alkukarsinnan, minkä jälkeen kolme parasta hakijaa jää meidän haastateltaviksi, sanoo Ylhäinen.

– Meillä on laajaa kokemusta ja monipuoliset työkalut eri tasoisten ammattilaisten kompetenssien arvioimiseen, korostaa Kuvaja. – Emme tyydy pelkästään laatimaan rekrytointi-ilmoituksia, vaan hyödynnämme CV-pankkiamme ja kontaktiverkostojamme.

Headhunting -prosessi veloituksetta

– Staria Oyj:llä on yli 15 vuoden kokemus taloushallinnon kehityskumppanuuksista ja taloushallinnon ulkoistuksista, mikä on luonut meille erittäin laajan näkemyksen eri taloushallinnon tehtävissä tarvittavasta osaamisesta.

Perinteisesti rekrytoinnin yhteydessä toteutettava Headhunting -palvelu maksaa paljon. – Sitä vastoin Starian suorarekrytointi -palvelu sisältää aina kevyenä versiona toteutetun Headhunting -prosessin, joka toteutetaan ilman lisäveloitusta, painottaa Kuvaja.

Aito Kumppanuus

Staria Oyj:n HR & Palkat -yksikön asiantuntijavuokraus- ja suorarekrytointi sekä muut yksikön palvelut toteutetaan Starian Aito Kumppanuus -periaatteella. Ida Kuvajan mukaan tämä näkyy asiakkaalle palveluiden läpinäkyvyytenä ja haluna ratkaista asiakkaan ongelmat niin, että kumpikin osapuoli hyötyy yhteistyöstä. Mutta älä luota vain meidän sanaamme - tutustu myös muiden asiakkaidemme kokemuksiin Asiakastarinat-sivuillamme.

Haluatko lisätietoja ulkoistamisesta? Tutustu maksuttomaan oppaaseen

Staria-opas-taloushallinnon-ulkoistamiseen

Olemme laatineet maksuttoman oppaan, josta saat kattavan infopaketin talouspalvelujen kehittämiseen ja ulkoistushankkeen suunnitteluun. Oppaassa kerromme:

  • Miksi taloushallinto kannattaa ulkoistaa?
  • Milloin on oikea hetki ulkoistaa taloushallinto?
  • Mitä taloushallinnossa kannattaa ulkoistaa, ja millä tavoin?
  • Miten valita sopiva kumppani?